Istun hotelli Marskin aulabaarissa, Helsingissä. Edessäni istuu kokenut ja alallaan suuri kiinteistösijoittaja, joka hymyilee minulle ja sanoo: ”Siitä se Marko lähtee, ota kuules ihan iisisti vaan…” Olemme juuri siirtäneet suurehkon määrän asuinhuoneistojen osakekirjoja yhtiölleni.

Tunnen selvää stressiä elimistössäni. Oikeastaan olen tuntenut sitä koko prosessin ajan, siitä lähtien kun päätin lähteä tähän kauppaan mukaan. Stressi on suora seuraus voimakkaasta epämukavuusalueella olemisesta. Kaikki omaisuuteni ja nimeni on pelissä. Takana on nyt suurin yksittäinen asuntokauppakokonaisuus, jossa koskaan olen ollut mukana ja kauppahintakin on sen mukainen.

Nyt se sitten tapahtui, ajattelen mielessäni. Olin odottanut tätä hetkeä jo pidempään ja valmistautunut tähän kaikella tietotaidollani.

Vaikka olen aikaisemminkin ollut mukana suurehkoissa asuntokauppakokonaisuuksissa, täytyy myöntää että nyt jännittää. Pahimmassa kauhuskenaariossa menetän kaiken omaisuuteni ja joudun pitkälle takamatkalle. Koskaan ei voi olla täysin varma ja perusteellisesta valmistautumisesta huolimatta mitä tahansa saattaa tapahtua.

Sijoittajat painottavat usein, ettei kaikkia kolikoita saisi laittaa kiinni yhteen diiliin. Olen eri mieltä. On lähes mahdotonta olla mukana suurissa peleissä, jos ei ole valmis työntämään kaikkia kolikoita ja nimeään keskelle, varsinkaan kun vapaita pääomia ei ole vielä kertynyt suuria määriä.

Suuremmilla panoksilla on mahdollisuus päästä kiinni suurempiin palkintoihin. Harvoinpa sitä elämässä muutenkaan saisi mitään suurta aikaiseksi ilman isoja satsauksia, eikö?

Minulla on tapana purkaa stressiä joko ruokaan tai muutamiin tuoppeihin. Tilaan lonkeron tutuksi tulleelta baarimikolta, joka aistii henkisen rasitukseni. ”Marko näytät väsyneeltä?”, baarimikko toteaa työntäessään Lonkeroa eteeni. Lonkerossa on kaksi jääpalaa ja reilu sitruunaviipale. Baarimikko on matkanvarrella oppinut, että haluan lonkeroni tarjoiltavan juuri tällä tavalla.

Soitan sijoittajaystävälleni, suurten juttujen konkarille, jolle tällaiset tilanteet ovat tuttuja jo vuosien takaa. Kyselen hänen tuntemuksiaan tilanteista, joissa kaikki on pelissä. Saan rohkaisua ja tukea, sillä olotilani on tilanteeseen nähden hänen mukaansa täysin normaali. Muutamat ensimmäiset kaupat ”kutkuttavat” mukavasti tai vähemmän mukavasti, mutta tämän jälkeen varmuus ja kokemus kadottavat turhan jännittämisen.

Olen aikaisemmin maininnut, että useimmat ihmiset pystyisivät halutessaan tekemään samoja asioita kuin huiputkin, jos siis vain haluaisivat ja olisivat valmiita suuriin satsauksiin ja riskeihin. Nyt mieleeni pyörähtää kuitenkin ajatus, että näin voimakkaasti epämukavuusalueella oleminen voisi osalle olla jopa täysin halvaannuttava kokemus. Siispä, toisaalta, miksi edes pitäisi ottaa suuria ja harkittuja riskejä elämässä?

Minusta suurin riski on juuri siinä, että ei ota mitään riskiä. Tasapainoinen elämä vaatii toki turvallisuuden tunnetta ja tasapainoa, mutta välillä olisi uskaltauduttava myös tekemään harkittuja riskejä, kehittymään ja tätä kautta saamaan enemmän.

 

-Marko

Ps. Kurkkaa tästä Taloussanomien haastatteluni ajanhallinointiin liittyen:  Älä ole sähköpostin orja – näin saat aikaan enemmän